Sain eilen illalla luettu loppuun Anita Korhosen ELOSSA JÄLLEEN. Erään äidin huumeraportin uudet sivut.
Kirjassa äiti kirjoittaa kirjeitä tyttärelleen, joka on ollut huumekierteessä jo 20 vuotta. Ei voi edes lukemalla ymmärtää tuskaa, jota äiti tuntee yrittäessään saada matkojen päästä kirjeillä tyttären elämään jotain tolkkua. Olen lukenut myös aiemmin ilmestyneen kirjan KIRJEITÄ TIINALLE. Valheita, selittelyjä ym. ym. Äiti uskoo ja yrittää luottaa.
Uudemmassa kirjassa tytär viimein tuntuu pääsevän elämän syrjästä kiinni. Minua hieman häiritsi äidin tyyli kirjoittaa. Itsestään selvyyksiä, kuin lapselle puhuisi. Mutta huumeita kauan käyttäneen aivot eivät ota vastaan aikuiselle suunnattua puhetta. Kaikki täytyy selittää juurta jaksain. Näin sen ymmärsin
Kirja ei ole kuitenkaan raskasta luettavaa vaikeasta aiheesta. Joskus enemmänkin saman toistoa.

Laitan tähän kuvan kirjanmerkistä, jonka tyttäreni teki joulun aikaan. Paperista taiteltu kurki. Avautuu kuin kirjekuori, sivun voi sujauttaa sisään.  Huonosti selitetty,mutta hyvin toimii!