Minulla on ollut jo muutaman vuoden Puro Batik lankaa 4 kerää ja olen miettinyt, mitä ihmettä siitä teen. Sitten näin eräällä henkilöllä virkatun liivin, jota tutkiskelin "salaa". Ihastuin siihen niin, että päätin itsekin kokeilla samantyyppistä. Hän oli hoikka ja lanka oli erilaista, joten riskin otin. Mutta eikös sitä pidä joskus ottaa riskejä?
Alku oli kyllä hankalaa, sillä purin ainakin kolme kertaa, ennenkuin leveys oli oikea. Enkä sittenkään ollut ihan varma, mutta päätin jatkaa.
Eilen illalla sain liivin sitten lopullisesti valmiiksi ja WAU! Tekeleeni näytti todella onnistuneelta. Omasta mielestäni ja miehen mielestä.



Alhaalla ja ylhäällä on resori, muuten virkattu. Niin ja olkaimet ovat 2o 2n. Talvella liivin alla on tarkoitus pitää puseroa, mutta kesällä se menee ihan noinkin.



Sama takaa. Kuvio on yksinkertainen.



Minulla harvoin onnistuu isommat tekeleet niin, että olisin tyytyväinen, mutta nyt se tapahtui.