Tänään lähtivät viimeiset vieraat. Joulu alkoi meillä äidin hautajaisilla aatonaattona. Ilma oli kylmä, niinkuin aina hautajaisissa. Lapsia oli kotona 3 tytärtä ja yksi tyttärentytär. Joulupäivänä tuli vielä yksi tytär lapsiensa kanssa ja parhaimmillaan meitä oli 10 henkeä ja yksi koira. Joulun tunnelmaa ei kuitenkaan oikein tullut. Hyvä asia oli tietenkin se, että kaikki lapset olivat yhtä aikaa koolla, mutta ikäväksi joulun teki äidin ja mummon kuolema.

Nyt kuitenkin olemme miehen kanssa kahden. Pikkuhiljaa totuttelemme hiljaisuuteen. Pyykin pesua ja siivousta kyllä olisi, mutta en vielä tänään tee kuin välttämättömän. Täytyy huokaista ensin.

Kutomistakin yritin, mutta nyt ei tahdo onnistua. Tosin lanka on tummanpunainen ja se sama kuin musta minun silmilleni. Ei oikein näe kunnolla ja muutenkaan ei luonnista. Onneksi allakassa ei ole merkintöjä muutamaan viikkoon.